sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulun lahjatoivomuksia - itselle ja muille

Pienestä pitäen joulukuu ja joulun aika on ollut yksi mun lemppareitani. Ensilumi, hiihtäminen, kynttilät ja takkatuli, viltin alle kääriytyminen ja tietenkin jouluaaton traditiot; näistä on mun joulukuu tehty. Tosin nyt esimerkiksi nuo kaksi ensimmäistä kohtaa voidaan varmasti unohtaa hetkeksi aikaa.. Ilmastonmuutos ja niin edelleen!

Olisi ihanaa jos pystyisi olemaan yksi niitä super tehokkaista ihmisistä jotka keräävät joululahjoja ympäri vuoden aina kun jotain sopivaa osuu kohdalle. Valitettavasti kuitenkin olen juurikin tämän vastakohta eli se tyyppi joka aatonaattona juoksee paniikissa ympäri kaupunkia ostaen kaikki jämätavarat mitä vaan löytyy. Ja sitten jouluaaton iltapäivänä on tietysti täydellinen ajoitus paketoida nämä mahtavat lahjat :-D Tai sitten havahdun liian myöhään, tilaan lahjat netistä ja tietenkään ne ei ehdi saapua ajoissa.

Joululahjalista minulla on kuitenkin aina ollut ajoissa valmiina, tai ainakin päässäni mietittynä. Mun mielestä joulu on täydellinen aika ostaa itselleen ja läheisilleen jotain hieman spesiaalimpaa. Sellaista mitä muuten ei ehkä raaskisi ostaa. Nykyisin pyydän mielummin jotain todella mieluista kuin hirveää kasaa uusia leluja tai vaatteita. Koska haluan ostaa läheisilleni myös heitä miellyttäviä lahjoja, ei ole helpoin tehtävä keksiä jotain ensinnäkin hyödyllistä mutta kuitenkin muuta kuin lahjakortti lähisiwaan :-D Kyllä sillekin tulisi käyttöä sinänsä... Tässä nyt kuitenkin ideoita mitä itselleni on tullut mieleen lahjojen suhteen. Ja todellakin ideoita. Tämä ei siis ole mikään kaikki-mulle-heti-nyt -listaus!!

Mitä kauniimpi pullo, sen parempi. Tällä hetkellä itseäni kiehtoo hieman mausteisemmat tuoksut. Stockmannilla tuoksuttelin Givenchyn Ange Ou Demon-tuoksua, mutta en löytänyt sitä nettikaupasta. Mami tietää ;-)

Aivan ihanassa pullossa olevaa shampoota kehtaa pitää esillä kylppärissäkin.
Kauniit ja laadukkaat alusvaatteet on omasta mielestäni myös hyvä joululahja rakkaalle, mikäli vain oikea koko on tiedossa. Onneksi nykyään monet tuotteet voi palauttaa joulun jälkeen jos ne eivät sitten istukaan täydellisesti. 
Täydellinen lahja tällaiselle huonouniselle. Ennen omistin mestarilliset unenlahjat mutta nykyään kelkka onkin kääntynyt täysin ympäri. Kaikki rentouttava on siis tervetullutta tähän talouteen.

Talvella rakastan viettää illan viimeiset tunnit pelkän kynttilän valossa. Lähiaikoina lemppariyhdistelmä ennen nukkumaanmenoa on ollut vaniljan ja laventelin tuoksuinen kynttilä, klassista musiikkia Spotifyista ja muutama luku hyvää kirjaa. Kynttilät ovat myös kauniita sisustuselementtejä ja tyhjänä voi purkin laittaa muuhun käyttöön.


Tähän tuotteeseen tutustuin YouTuben kautta ja kiinnostuin. Olen kuullut oikeastaan pelkästään kehuja, joten lahjapakkaus joka sisältää jokaisen kasvonaamion olisi täydellinen talven hemmotteluiltoihin jolloin kylmyydestä sekä kuivuudesta kärsivä iho tarvitsee hieman boostia. Suureksi yllätyksekseni tätä löytyi myynnistä Stockmanniltakin, hintaan 55€.


Pientä luksuuria arkeen upean vihkon muodossa, jonne voi kirjata ylös kaikki hulluimmatkin ideat mitkä päivän mittaan päähän tupsahtaa. Tämä olisi täydellinen äidilleni ja hänen lukuisilleen business-ideoille joita saan WhatsAppin kautta harvase päivä :-D


Tällä hetkellä minulla ei oikeastaan ole yövoidetta vaan käytän seerumi+öljy-yhdistelmää. Olen nykyään liian pihi ostamaan arvokkaampia rasvoja joten en valittaisi jos esimerkiksi tämä Lancomen tai jonkun muun merkin superkosteuttava yövoide löytyisi pukin kontista.


Kotikotona meillä on suihkussa sekä saunassa stereot asennettuna, mikä on mielestäni yksi parhaista ideoista ikinä. Tämä pieni suihkukaiutin olisi täydellinen vastike soluasuntoni hyper-antiluksuuriseen kylppäriin. Arjen luksusta!


----

Varsinkin iPhonen omistajille tämä on todella hyvä lahja. Puhelimien akkujen kesto on nykyään todella surkeaa tasoa ensimmäisen parin kuukauden jälkeen, jos on samanlainen addikti kuin minä että kokoajan pitää olla päivittämässä Instagramia, Twitteriä tai Facebookkia. Vastaavia on markkinoilla todella monenlaisia ja eri hintaisia.
Jo muutama viikko sitten mun kuulokkeet meni entistä enemmän rikki ja nyt niistä kuuluukin vain toisesta kuulokkeesta ääntä ja siitäkin hieman huonosti. Sain ne muistaakseni pari vuotta sitten joululahjaksi, joten hyvin ovat palvelleet kaikki juoksulenkit sekä juna- ja lentomatkat. Rikkinäisten kuulokkeiden takia olenkin joutunut opettelemaan(pakotettuna) esim. treenaamaan salilla ilman musiikkia. Toisaalta ihan hyvä, mutta välillä kyllä kaipaan jotain kunnon boosti biisiä antamaan henkistä voimaa sarjojen keskellä tai treenin loppupuolella. 
Ei mitään hajua tämän virallisesta kutsumanimestä, mutta mahtava apu ainaisiin lihasjumeihin! Varsinkin treenin jälkeen normaalin putken kanssa on vaikea rentouttaa lihakset ja saada hyvä venytys aikaiseksi kun koko muu kroppa vaan tärisee ja lihakset ovat väsyneet.
Näitä tarvitsee aina, musta kun tuntuu että mun hyvät urheiluliivit on aina pesussa. Maailman parhaat urheiluliivit muodokkaalle yksilölle, kaikki pysyy paikallaan vaikka kuinka pomppisi :-D
En tiedä onko nyt mitenkään tarpeelliset, mutta salilla yksi nainen kehui mulle painonnostokenkiään ja sanoi että on hänellä auttanut hurjasti joten haluaisin kokeilla mitä eroa ns. normi salikenkiin näissä olisi. Ainakin näyttäisi todella ammattilaiselta :-D Ja onhan nämä nyt hienot!
Golfhifistelyn aikakausi on kuumimillaan ja myös mua on alkanut kutkuttamaan etäisyysmittarin hankinta. Omalla rahallani tällaiseen panostaminen on vielä kaukainen ajatus mutta lahjaksi ottaisin mieluusti!
Koska talvella ei pääse golfkentälle niin kunnon golffari tietysti haaveilee kaikesta pelaamiseen liittyvästä. Tämä puttaus apuri vaikuttaa todella helpolta mutta toimivalta välineeltä, joka mahtuu helposti bagiinkin. Voisin myös ottaa puttausmaton tänne soluuni tylsien iltojen ratoksi :-D
Ensi kesänä viimeistään aion ehdottomasti ostaa uuden putterin mikäli sitä ennen kukaan ei ole sellaista minulle lahjoittanut. Löysin netin syövereistä haluamani, mutta sen hankkiminen itselleen osottautuikin lähinnä mahdottomaksi. Pienikokoinen Miura KM-350 vaikuttaa täydelliseltä, mutta pitää varmaankin tyytyä johonkin muuhun. Golfcenterillä olisi myynnissä Miuran KM-005...


LAHJAKORTTI - toimii aina!
Lahjakortti urheiluliikkeeseen esimerkiksi uusien lenkkareiden varalle. Edelliset alkaa olla jo loppuunkulutettu ja "flätit", joten kevättä ajatellen(ja talvea myös mikäli me ei lunta tänne pohjolaan saada) apuraha Intersportiin olisi mainio.


----

Urban oufittersillä on ehkä parhain valikoima kaikkeen söpöön lahjatavaraan. Nettikaupankin valikoima on kattava ja toimitus Suomeen onnistuu. Heiltä löytyy kaikkea mitä et edes tiennyt tarvitsevasi, kuten söpö unimaski tai keksitaskulla varustettu kahvimuki ( loppuunmyyty :-/ ).
Mitä parempaa kuin ihanan pehmeä ja lämpöinen yöpuku johon kietoutua talven kylminä öinä. Mun lemppari on shortsit+toppi yhdistelmä tai sitten mekko. Myös täydellisen pehmeä aamutakki olisi kylmien aamujen pelastus!
Olen hurahtanut sisustamiseen nyt jotenkin entistä enemmän ja jos vain saisin porata soluni seiniä tai sinne mahtuisi pari huonekalua lisää, olisin varmasti jo hamstraamassa kaikkea ihanaa torin toisella puolella sijaitsevastan Minun/Min-liikkeestä. Toistaiseksi olen kuitenkin tyytynyt vain hypistelemään ja ostamaan tuparilahjoja ystävilleni.
Entinen huivihamstraaja tässä himoitsee taas uutta yksilöä omakseen. Talvihuiveina mulla on tällä hetkellä vain Acnen tummanpunainen Canada ja sitten Cubuksesta ostettu vaaleanpunainen huivi, joka alkaa elää jo viimeisiä päiviään. Kaipaisinkin vaihtelua tuon tpunaisen huivin rinnalle jotta voin hyvällä mielellä jättää jo melko raadolta näyttävän vpunaisen urheilukäyttöön.
Todella kauniita siveltimiä ruuskultaisin yksityiskohdin kaunistamaan meikkipussin sisältöä. Kuuleman mukaan myös hyvälaatuisia.
Sisustusjuttuja lisää, aivan ihana(n kallis) Hay:n marmoritarjotin toimisi hyvin esim. pienten korujen paikkana.
Ahh.. en tiedä mitään parempaa kuin hyvän laatuiset lakanat! Kun nukkuu kahdeksan tuntia päivässä niin miksi ei sitten panostaisi lakanoihin ja nuku entistä paremmin. Lempparini on Lexingtonin, mutta niitä multa löytyykin jo parit. Nyt himoitsen Marimekon Tasaraitaa tai Räsymatto-kuviollisia.
The Body Shopin tuotteet on ihania, mutta harvoin niitä ostaa itselleen. Joululahjoina nämä on kuitenkin jo melkein klassiko, joka todella toimii aina. Tämä jouluinen omena-lahjapakkaus on hauska myös ulkoisesti mutta sen tuoksu ei ehkä ole kaikkien makuun. Itse rakastan kaikkea vaniljaista, voipuun tuoksuista tai arganölyistä. Mikä tahansa superkosteuttava siis sopii :-D Kookos on myös ihana!
Tätä ei ole voinut missata, mikäli seuraa edes muutamaa UK:n meikki vloggaajaa YouTubessa. Tummat huulet ovat nyt todella trendikkäät ja näistä sävyistä Glastonberry houkutteleekin minua. Pakkaus on tietysti todella kaunis myös. Samaisen merkin aurinko- ja valopuuteri vaikuttaa myös todella hyvältä mutta NAP:sta se on tällä hetkellä loppunut.
Arjen luksusta yöpuvun merkissä. Pitkät hihat pitävät lämpimänä vetävän ikkunan vieressä talven kylmimmilläkin keleillä.

----

Kirja joka on tarkoitettu niin koriste-esineeksi kuin inspiroivaksi luettavaksi. Diane Von Furtsenberg on persoonana valloittavan inspiroiva, joten olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin hänen ajatuksiaan. Tämä toki vain yksi esimerkki :-) Katso myös: Christian Dior / YSL 
Nojoo, tämä taitaa mennä enemmänkin sen unelmoinnin puolelle mutta mikä ettei :-) 
Joku ilkeä on kadottanut mun Hai-saappaat joten uudet kumpparit olisi hakusessa mun ybermageen sadetakin kanssa pidettäväksi.
Mun päiväunissani asun New Yorkissa ja commutaan aamuisin töihin mini-skeittilaudalla, vaihdan toimiston ovella korkkarit jalkaan ja samaa tahtia työpäivän jälkeen after workeille. Tää olis mahtava kaupunkilomille kun ei kestäisi niin kauan kävellä paikasta toiseen ja jalatkin säästyisi rakoilta :-D
Hollannissa oli näitä todella paljon myynnissä, he kun tyykkäävät kantaa omia lounasleipiään mukana. Jostain syystä unohdin kuitenkin lopulta sitten ostaa yhden kotiinviemisiksi itselleni, johtuen ehkä kaikesta siitä muusta tavarasta mitä mulla oli raahattavana...
Joulun jälkeen itse kullakin saattaa olla pieni detox paikallaan, joten kun saa raaka-aineet lahjaksi niin ei ole ainakaan tekosyitä miksi ei voisi aloittaa heti tapaninpäivänä.
Vaikka tykkäänkin kovin mun Joposta niin jossain vaiheessa aion kyllä ostaa hieman krhm.. katu-uskottavamman välineen jolla voin polkea koti-työpaikka-harrastukset -väliä. Kuvan pyörästä ei mitään hajua onko se laadukas/"hyvä" mutta hyvältä se ainakin näyttää.
Kaipaisin keittiön kaappien täytteeksi pientä kattilaa nopeaan riisin/pastan/vihannesten keittoo, tai esimerkiksi suklaan/voin sulattamiseen leipoessa. Tämän hetkinen kattila ajaa kyllä asiansa mutta tällainen kahvallinen pienempi versio helpottaisi joitain päivittäisiä ruoanlaittohetkiä.
Tämä olikin jo tuolla ylempänä tekstissä mainittu, mutta piti vielä laittaa oikein kuvakin kun tajusin kuinka mahtava tämä idea olisikaan! Ja kuvittelin että tällaiset olisi kalliimpiakin mutta suht järkevä hintataso näyttäisi olevan. Täydellinen harjautuskeino kaiken vastuuntuntoisen tekemiselle.. :-D
LAHJAKORTTI
Kaikista varmin vaihtoehto on tietysti ostaa lahjakortti liikkeeseen josta saaja varmasti tykkää ja löytää itselleen jotain mieluista hankittavaa. Olen itse jotenkin huono käyttämään lahjakortteja, tuntuu että ne pitäisi tuhlata johonkin todella tarkkaan harkittuun ja järkevään. En kuitenkaan valittaisi mikäli kuusen alta löytyisi lahjakortti esimerkiksi Net-a-Porterille, ASOSille tai vaikkapa Whistlesin nettikauppaan.

Muita lahjaideoita mitä tuli mieleeni: luksuurista suklaata, hemmottelulahjakortteja kauneishoitoihin tai hierontaan, yhteinen matka/lentoliput, lupaan imuroida tammikuun ajan-kortti, elektroniikkaa(ipad tmv), kokeilukortti uuteen harrastukseen/alkeiskurssille, maksa seuraavan kuun vuokra valmiiksi, teatteriliput...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti